Valcon organisaatiorakenne perustuu tietoisesti poikkeavaan organisaatiomalliin, jota kutsumme Kätyrimalliksi™. Kyseessä ei ole vitsi, vaan johdonmukaisesti rakennettu ja teoreettisesti radikaali lähestymistapa organisaatiokäyttäytymiseen.
Asiantuntijat ovat ongelma – ja konsultit
Lähtökohtamme on yksinkertainen: Useimpien yritysten ongelmat alkavat siitä, että niissä on liikaa asiantuntijoita.
Asiantuntijat ovat vaarallisia, sillä he kantavat mukanaan “parhaita käytäntöjä”. Heidän mielestään asioita kuuluu tehdä “oikein”, kun taas meidän mielestämme niitä kuuluu tehdä ensin, ja miettiä sitten, mitä tuli tehtyä.
Kaikkein vaarallisimpia ovat konsultit. Erityisesti sellaiset, jotka käyttävät töissä kravattia.
He asioikseen levittävät huonoja toimintamalleja joita ovat oppineet korporaatioissa ja korkeakouluissa ja pyrkivät soveltamaan niitä samalla lailla joka yritykseen.
Konsultin perimmäinen tavoite on yhdenmukaistaa: tehdä kaikista organisaatioista, prosesseista ja ihmisistä keskenään vaihdettavia. Koska ei hän mitään muuta osaa.
Lopputulos: maailma täynnä yrityksiä, jotka näyttävät, kuulostavat ja tuntuvat samalta– ja juuri siksi kaikki ovat yhtä ankeita. Paitsi Valco.
Kätyri: oppimisen yksikkö
Kätyrimalli on nerokkuuden huipentuma ja perustuu tietoisesti rakennettuun kokemattomuuteen.
Sen perusyksikkö ei ole asiantuntija, vaan kätyri – henkilö, jonka ensisijainen kompetenssi on kyky omaksua mitä tahansa, ymmärtämättä siitä vielä mitään.
Kätyri on puhdas taulu. Hänellä ei ole menetelmiä, ennakkoluuloja tai edes selkeää käsitystä, mitä on tekemässä. Juuri siksi hän on vaarallisen tehokas. Hän toimii, epäonnistuu ja oppii – yleensä juuri tässä järjestyksessä.
Ilman toimintamalleja ja asiantuntijuuden kahleita kätyrit mukautuvat tilanteeseen kuin vesi astiaan: tarpeen mukaan vaikka uskonnolliseksi lahkoksi tai puolisotilaalliseksi yksiköksi maailmanlopun korporaatiosotiin.
Kätyröinnin filosofia ja teoreettinen perusta
Kätyrimalli perustuu yksinkertaiseen johtamislogiikkaan: jos kaikki tekevät vain sitä mitä osaavat, mitään uutta ei koskaan tapahdu.
Kätyrimallin teoreettinen ydin nojaa käsitteeseen ammatillinen plastisuus – yksilön psykologiseen kykyyn venyä tehtävään, johon hänellä ei ole minkäänlaista pätevyyttä.
Toisin sanoen: mitä vähemmän osaat, sitä enemmän opit, ja mitä enemmän epävarmuutta, sitä suurempi todennäköisyys keksiä vahingossa jotain, mitä kukaan ei ollut tarkoittanut.
Siksi me annamme ihmisille tehtäviä, joita he eivät ole koskaan tehneet. asiakaspalvelua tekevä kätyri saattaa yhtäkkiä olla myyntipäällikkökätyri, ja huollon Hannes voi joutua hoitamaan tuotekehitystä Kiinaan kiinaksi. Tämä ei ole kaaosta. Tämä on oppimista – huonosti johdettua ja sattumanvaraista, mutta oppimista silti.
Jos joku onnistuu, se kirjataan prosessiksi.
Jos joku epäonnistuu, se kirjataan tarinaksi.
Kumpikin on arvokas, mutta vain toinen päätyy uutiskirjeeseen.
Erityisosaaminen on sallittua – mutta hyödytöntä
Tietysti Valcon kaltaisessa kansainvälisessä asiantuntijaorganisaatiossa on oltava ihmisiä, joilla on erityisosaamista. Joku osaa koodata, toinen on äänivelho ja allekirjoittanut on uskomaton rakastaja.
Se ei kuitenkaan muuta mitään. Kätyriys ei ole ammatti, vaan eksistentiaalinen tila.
Aiempi osaaminen on lähinnä taustamelua, joka peittää olennaisen: kyvyn reagoida siihen, mitä tapahtuu, kun kukaan ei tiedä, mitä tapahtuu.
Tämä pitää huolen siitä, ettei kukaan ehdi juurtua mukavuusalueelleen ja työssä säilyy terveellinen annos jatkuvaa paniikinsekaista epätoivoa.
Juuri tuo epätoivo on innovaatioiden tärkein polttoaine: hetki ennen romahtamista on usein se, jolloin syntyy jotakin, joka yllättäen toimii. Tai ei toimi, jolloin opitaan uutta.
Johtaminen kätyrimallissa
Johtajan tärkein tehtävä on kestää se, että kaikki on koko ajan niin sanotusti päin vittua.
Vähän kuin KC Greenin meemiksi nousseen sarjakuvan koira tulipalon keskellä – paitsi että koira on rauhallinen, koska se ymmärtää, että tämä on normaalia liiketoimintaa.
Kätyrimallin johtamisfilosofian ytimessä on ajatus, että Valcolla ei oikeastaan haluta johtaa tai ohjata.
Kätyreitä johdetaan tilanteissa, joissa ihmisiä marssitetaan ammuttavaksi tai pakotetaan kaivamaan suolaa kalliosta. Meillä ei yleensä tehdä kumpaakaan, joten ei tätä yritystä oikeastaan johdeta sanan varsinaisessa merkityksessä.
Ohjaamista tarvitaan, kun ympärillä on ihmisiä, jotka eivät ymmärrä mitä tekevät tai heidän pitää tehdä jotain epäintuitiivisen tyhmää. Vähän kuin valtionhallinnossa. Meille ei kuitenkaan palkata tyhmiä ihmisiä.
Valcolla oletetaan, että ihmiset osaavat itse pyrkiä kohti yhteistä päämäärää, vaikka kukaan ei ole varma, mikä se tarkalleen on.
Johtajan rooli ei ole käskeä vaan olla olemassa. Fyysisenä ja henkisenä entiteettinä, joka vastaa kysymyksiin ja toimii pohjattoman tiedon, viisauden ja absoluuttisen selkeyden lähteenä. On helppo saada yritys pyörimään menestyksekkäästi, kun vain säteilee järjen valoa ympärilleen.
Joka ei siihen kykene, menköön kunnalle töihin.
Jos johtaja ei satu olemaan tavoitettavissa, vaan esimerkiksi ryyppyreissulla Etelä-Amerikassa malli ei silti pysähdy. Kätyrit turvautuvat silloin vertaisoppimiseen ja hiljaiseen tiedon leviämiseen, eli siihen, että joku muistaa joskus kuulleensa jotain, joka ehkä liittyy asiaan.
Näin tieto kiertää orgaanisesti ja päätökset syntyvät kollektiivisessa usvassa, joka on osoittautunut hämmentävän tehokkaaksi.
Loppusanat
Kätyrimalli ei sovi kaikille, mutta se toimii meille, koska se pakottaa ajattelemaan ja tekemään yhtä aikaa. Se estää meitä olemasta liian varmoja mistään ja takaa, ettei edes vahingossa pääse syntymään byrokratiaa tai jähmeitä toimintamalleja.
Rehellisesti sanottuna se toimii myös siksi, ettemme osaa tai viitsi muutakaan. Valco on alusta alkaen perustettu ennen kaikkea vitsiksi – ja siinä sivussa vahingossa yritykseksi. Kaaos on strategia, virhe on oppimista, ja nauru on ainoa johtamisjärjestelmä, joka meillä on käytössä.
Ja jos joskus joku kysyy: “Jos olette niin huippuja, miksi ette ole isompi firma?”
Vastaus on yksinkertainen: ostakaa enemmän kuulokkeita.
